Yksi isoimmista tämän vuoden tavoitteista oli muuttaa ja se toteutuikin yllättävän pian. Saimme asunnon Keva-asunnoilta Jokiniemestä. Hassu juttu onkin se, että asuin samaisissa kerrostaloissa viitisen vuotta sitten, silloin A-rapussa, nyt asunkin B-rapussa. Paperityöt sujuivat lähes mutkattomasti ja meidän pitikin tehdä vuokravakuustili, josta en ollut ennen kuullutkaan. Piti vain mennä pankkiin, avata tili, jonne laitetaan vuokravakuusrahat ja lähettää todistus siitä vuokranantajalle. Ei se ollutkaan niin paha miltä se kuulosti.
Itse muuttopäivänä (joka oli vappuaatto) huomasin, etteivät pahvilaatikkomme riitä. Paniikissa en keksinyt yhtään mitään ratkaisua, vaan sitten sullottiin kaikki mihin sattui: astioita meni reppuihin ja kaikkea muuta meni vain tylysti jätesäkkeihin. Saimme kuitenkin suurimman osan tavaroista vanhasta asunnosta pois. Jouduimme kuitenkin poikaystäväni kanssa palaamaan vanhalle asunnolle vielä monta kertaa.
Vappupäivänä menimme hakemaan viimeisiä tavaroita vanhasta asunnostamme ja teimme loppusiivouksen. Ongelmaksi paljastui, että tavaraa oli vielä ihan hirveästi ja että emme saisi kaikkia tälläkään kertaa. Mutta loppusiivous oli kaikista tärkein ja emmekä sitäkään saaneet suoritettua sinä päivänä. Kyllä itku tirahti, mutta emme voineet muutakaan.
Seuraavana päivänä eli maanantaina menin yksin tekemään loppusiivouksen loppuun ja hakemaan viimeiset tavarat. Poikaystäväni meni siis aamuvuoroon töihin, siksi hän ei päässyt kuskaamaan tai auttamaan. Itse menin iltavuoroon, joten minulla oli aikaa. Heräsin neljältä aamulla, samaan aikaan kuin poikaystäväni ja olin jotakuinkin kuuden aikaan Martinlaaksossa. Siivosin hiki hatussa ja pakkasin, siinä meni kaksi tuntia. Heitin hyvin paljon tavaraa roskiin, koska en saanut niitä kannettua. Harmitti heittää hieromatuoli pois, mutta en oikeastaan ollut käyttänyt sitä hyvin pitkään aikaan.
Kun viimeisen kerran suljin kotioven Martinlaaksossa, itkin. Se oli ollut ensimmäinen asunto, johon olin muuttanut äitini luota. Sinne oli kertynyt hyvin paljon muistoja. Mutta asunnon huonot puolet voittivat hyvät puolet, enkä oikeastaan enää halunnut asua siellä, joten en oikeastaan kauhean kauaa itkenyt.
Seuraava urakka olikin saada loput tavarat Jokiniemeen, joten ei siinä jäänyt aikaa itkeä. Minulla oli siis reppu, joka oli täynnä kylpyhuonetarvikkeita, jätesäkki täynnä kaikkea sekalaista, Ikeakassi, jossa oli imuri ja keittiöjakkara. Sain kuitenkin kannettua kaikki junaan ja sieltä pois ja uuteen asuntoon. Vähän väliä piti vaihtaa kantavia käsiä ja olkapäitä, mutta tunsin itseni voittajaksi, kun viimein pääsin takaisin Jokiniemeen.
Olin oikeastaan ollut nopeampi, kuin mitä olin arvioinut, joten otin tunnin torkut, ennen kuin lähdin Pohjois-Haagaan. Minun siis piti mennä palauttamaan Martinlaakson avaimet ennen kahtatoista, siksi kauhea häslinki. Sain palautettua avaimet ajallaan ja sain taakan hartioiltani pois.
Olemme kaikki sopeutuneet hyvin uuteen asuntoon. Minua ei edes haittaa lähteä töihin junalla, koska juna-asema on niin lähellä. Tuntuu siltä, että kaikki on lähempänä. Okei, ruokakauppa on vähän kauempana ja lähin pakettiautomaatti, mutta muuten kaikki vaatekaupat ynnä muut ovat lähempänä. Jopa poikaystäväni työmatka lyheni huomattavasti.
Minua hieman pelotti, mitä nuorempi kissani Taka mahtaa todeta uudesta kodista, hän kun asui pentuna Martinlaaksossa. Hän on kuitenkin todella hyvin tottunut, ehkä siksi koska vanhempi kissani Sulo on ollut hänen tukenaan.
Meillä on kuitenkin hyvin paljon tekemistä täällä: uusi televisio pitäisi hankkia ja uusi televisiotaso. Tavaroilla ei ole vieläkään kunnollisia paikkoja ja pahvilaatikoita pyörii jaloissa. Vaikka kaikki ovatkin täällä miten sattuu, olen onnellinen täällä. Eikö se ole kaikista tärkeintä?
