Työni GE:llä päättyi vuoden vaihteessa ja pakko sanoa, olin siitä hyvin murtunut. Pidin työstäni ja ajattelin, että ehkä sopimustani jatkettaisiin. No, eihän tietenkään asiat menneet niin kuin ajattelin ja toivoin. Minulle ilmoitettiin asiasta hyvissä ajoin, itseasiassa kaksi päivää ennen joulua, vaikka minulle lupailtiin, että joulun jälkeen kerrotaan sopimuksen jatkumisesta. Mielestäni tämä oli suoraan sanottuna hyvin mulkkumainen teko, koska olin jouluna hyvin surullinen ja muissa ajatuksissa. Aloin kuitenkin joulun jälkeen hakemaan töitä.
Sitten kun olin lähtenyt GE:ltä, taisin hieman itkeä. Minua harmitti, että jouduin lähtemään työstä, josta pidin. Minua harmitti, että en saa vakituista työpaikkaa ja joudun vuokrafirmojen kautta hakemaan töitä ja he saavat kohdella minua kuin roskaa. Minua harmitti, että olin firmassa tärkeä vain hetken, kunnes minut heitettäisiin taas pois. Ja ennen kaikkea minua harmitti, että tulisin aina olemaan yhtä olematon, korvattava ja muiden heittopussina.
Kävin tämän tapauksen jälkeen hyvin pitkän keskustelun poikaystäväni kanssa, jossa kerroin, että en luultavasti koskaan tule saamaan vakituista työpaikkaa koulutuksen puuttumisen takia. Hän ymmärsi asian ja sanoi, että toivottavasti kuitenkin saan työpaikan.
Hain taas moniin työpaikkoihin, mutta tällä kertaa en Adeccon kautta, siihen vedin rajan. Sen sijaan hain takaisin Gemaltolle, koska sinne haettiin työntekijöitä. Juu, sanoin, etten enää mene sinne, mutta olin aika epätoivoinen töitä hakiessani. Ajattelin muutenkin, että ehkä he ottaisivat minut takaisin, koska olen jo ollut siellä ja toivoin, että pääsisin taas työskentelemään Andrin kanssa.
Usean työhaastattelun jälkeen alkoi tympimään, kun minulle aina sanottiin, että kuulostan hyvältä työntekijältä ja että minuun otettaisiin pian yhteyttä, mutta mitään ei tapahtunut. Viimeisin haastattelu oli Muratalle, joka on itseasiassa ihan Gemalton naapurissa. Haastattelussa kysyttiin, että mitä tulevaisuuden suunnitelmia minulla on ja kerroin, että olin miettinyt opiskelua. "Aijaa, me siis haetaan tänne vakituista työntekijää ja toivottaisiin, että meidän työntekijät olisi vuosia täällä töissä" haastattelija sanoi. En aluksi halunnut uskoa kuulemaani, minua oikeasti haastateltiin vakituiseen työpaikkaan. Haastettlija vielä kertoi, että he olivat hakeneet vuokrafirman kautta työntekijöitä, mutta he eivät olleet antaneet tarpeeksi hyviä työntekijöitä. Olin hyvin otettu siitä, että he ilmeisesti pitivät minua hyvänä työntekijänä, koska he olivat ottaneet minut haastatteluun asti.
Parin päivän päästä minulle soitettiin, että sain työpaikan Muratalla operaattorina. Olin itseasiassa äitini luona sinä hetkenä ja hän melkein hyppäsi kattoon. En itsekään halunnut uskoa sitä todeksi, mutta muutaman päivän päästä minulle annettiin avaimet työpaikalleni.
Olen nyt ollut melkein kuukauden Muratalla ja voin nyt sanoa, että olen hyvin iloinen työpaikastani. Ihmiset ovat olleet todella mukavia ja ottaneet oikeastaan heti mukaan joukkoon. Nyt ei ole niitä vanhempia rouvia mulkoilemassa niskan takana, kun vuokrafirmalaiset tekevät kaiken väärin. Vastaanotto on siis ollut hyvin erilainen verrattuna siihen, kun aloittaa uudessa työpaikassa vuokrafirman kautta. Huomasin kuitenkin, että silti ajattelen, että sopimukseni loppuu jossain vaiheessa. Esimerkiksi, mietin, että voikohan tuoda oman kahvikupin töihin vai onko se turhaa, koska joudun kuitenkin viemään sen pian pois. Nyt oikeasti saisi asettua aloilleen, mutta silti edelleen mielessäni ajattelen, että jossain vaiheessa minulle sanotaan, ettei sopimustani jatketa.
Hauskinta tässä tapauksessa on se, että kun kerroin ystävälleni Sannalle työpaikastani, hän vitsillä myös haki Muratalle ja pääsi myös töihin! Olemme siis taas yhdessä, olimmehan yhdessä Gemaltollakin ennen kun hän meni armeijaan. On jotenkin vaikea uskoa, että asiat ovat näin hyvin kerrankin, ei näin koskaan ole tapahtunut. Nyt voi oikeasti hengähtää ja miettiä, mitä seuraavaksi.
