Silloin kun täyttää kahdeksantoista, saa todeta: "Nyt olen aikuinen", koska silloin on täysi-ikäinen ja saa tehdä hyvin paljon enemmän kaikkea. Omaan elämääni se ei kauheammin vaikuttanut mitenkään muuten, kuin että sain ostaa K-18 pelejä ja elokuvia. Sain myös käydä baareissa, mutta baarireissuni tähän asti pystyy laskemaan sormilla. En muutenkaan kauheasti juo, vaikka välillä tekisi mieli (työt rajoittaa).
Olen kuitenkin lähiaikoina miettinyt, että mitä aikuisuus oikeastaan on. Se ei ole pelkästään sitä, että on kahdeksantoistavuotias, koska silloinkin on vielä pentu. Olen kaksikymmentä, olen kohta vuoden asunut yksin ja olen vuoden ajan ollut kolmivuorotyössä enkä siltikään tunne itseäni aikuiseksi.
Uskon, että vastaus kysymykseeni on se, että en tunne itseäni aikuiseksi, koska tarvitsen vieläkin hyvin monessa asiassa äitini apua.
Hyvä esimerkki tähän on matkani Skotlantiin.
Matkustin viime pääsiäisenä ystäväni luo Skotlantiin yksin ja kaikessa tarvitsin äitini apua: miten ostan liput, miten vaihdan lentoa, meneekö matkalaukkuni oikeaan paikkaan ja miten teen check-in:n. Olen kyllä ennenkin matkustanut, mutta silloin äitini hoiti kaiken, eikä minun tarvinnut ajatella mitään. Tällä kertaa matkustin omilla rahoillani ja yksin. En ollut koskaan aikaisemmin edes vaihtanut lentoa. Kaikki kuitenkin meni hyvin ja osaan ensi kerralla yksin kaiken (okei, ehkä se lennon varaaminen taas kerran vaatii apua).
Mielestäni koulussakin voisi olla jokin kurssi, missä kerrotaan tälläisistä asioista. Olin itse ihan sormi suussa, kun piti hoitaa kaikki asiat, kun muutin pois. Kaikki tieto tuli äidiltäni, ei kukaan koulussa tai edes lukiossa kertonut, mitä kaikkea pitää hoitaa, ennen kuin muuttaa ja sitten kun on muuttanut. Tälläisiä asioita ovat esimerkiksi osoitteenmuutos, kotivakuutus ja sähkö.
Mutta vaikka osaankin tuollaiset asiat nyt, niin tarvitsen vieläkin apua monessa asiassa, kuten miten tilataan ulkomailta, miten ostan asunnon, miten verokortti lasketaan, miten ylipäätään lainanottaminen toimii. Jotenkin tuntuu, että on niin paljon opittavaa vielä.
En kuitenkaan tiedä, milloin ihminen on aikuinen. Yhdessä vaiheessa luulin siskoni olevan aikuinen, mutta nyt kun itse olen lähes samassa tilanteessa kuin hän, niin jotenkin hän on muuttunut silmissäni erilaiseksi. Olen ehkä enemmän säästäväisempi rahan suhteen, en tuhlaa kaikkea vaatteisiin.
Mutta vaikka olisinkin aikuinen, tarvitsisin silti apua taas monessa asiassa: miten järjestetään häät, miten lasta hoidetaan ja mitä ylipäätään pitää ottaa huomioon kun on raskaana. Eli toisin sanoen, ehkä tämä oppiminen jatkuu ikuisesti, mutta joidenkin silmissä minäkin voin olla aikuinen.
En mä aina voi tietää, mitä aikuiseksi tullakseen vaaditaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti