Kaksi viikkoa ja kolme päivää

Työttömyyteni alkoi aika huonosti: olin kauheassa räkätaudissa viikonlopun sekä maanantain ja tiistain. En oikein pystynyt menemään tietokoneelle, koska päätä alkoi särkeä heti kun näyttöön tuli valo. Joten muistaakseni vain makasin ja katsoin televisiota. Kunnon työnhaku alkoi keskiviikkona, kun olin litkinyt kilon teetä ja juonut kaksin käsin yskänlääkettä. Siitä yskänlääkkeestä sen verran, että piti ostaa sellaisia nieltäviä tabletteja, mutta ostin vahingossa liuotettavia tabletteja ja ne maistuvat ihan hirveälle. Tavoitteenani oli hakea kolmeen paikkaan joka päivä. Yllätin jopa itseni ja hain keskiviikkona kuuteen työpaikkaan. Ehkä tein sen myös siksi, että voisin torstaina vain olla ja taas perjantaina jatkaa. Mutta kuuteen paikkaan hakeminen ei ollut niin helppoa, koska minun tosiaan piti päivittää cv:ni sekä tehdä jokaiseen erikseen työhakemus. Taisi siinä mennä se hieman yli kaksi tuntia.

Seuraavana päivänä minulle jo soitettiin, että pääsetkö perjantaina työhaastatteluun ja vastasin myöntävästi. Minulle tarjottiin siis tuotantotyöntekijän paikkaa Suomen Henkilöstötalon kautta. Haastattelu meni (kai?) ihan hyvin, mutta se on niin pitkä tarina, että taidan jättää sen kertomatta. Toisin sanoen, en ollut oikein vakuuttunut paikasta, jota minulle tarjottiin, joten jouduin kieltäytymään työstä.

Hassu juttu, mutta juuri kun olin menossa kyseiseen haastatteluun, sain puhelun Adecolta, jossa minua pyydettiin maanantaina ryhmähaastatteluun. Sanoin siihenkin myöntävästi, koska en tiennyt, miten haastattelu menisi toisessa paikassa. Ja nyt voin sanoa, että olen helpottunut, etten ottanut ensimmäistä minulle tarjottua paikkaa. 

Maanantaina menin hieman kauhuissani ryhmähaastatteluun, koska olen hieman tönkkö ryhmässä. Tai siis, olen se joka kuuntelee muita, eikä ole hirveästi äänessä ja sitä ei varmasti katsota hyvällä. Olin ensimmäinen ihminen paikalla ja melkeinpä muutama minuutti jälkeeni tuli nuori poika. Kai voin sanoa häntä pojaksi? Hän oli nimittäin hyvin nuoren näköinen. Istuimme siinä vierekkäin täysin hiljaa, kunnes haastattelija totesi, ettei ilmeisesti muut ihmiset tule, joten olimme kahdestaan haastateltavana. 
Ei se ryhmähaastattelu ollut niin kauhea, haastattelija kyseli meiltä vuorotellen kysymyksiä, laittoi meidät keskustelemaan keskenämme ja sitten menimme keskustelemaan kahden kesken haastattelijan kanssa. Se meni hyvin, kun olin kahdestaan sen pojan kanssa.

Täytyy oikeasti sanoa siitä pojasta vähän jotain. Paljastui, että hän on keväällä valmistunut eli hän on 19-vuotias ja hän menee armeijaan tammikuussa. Eli hän työskentelisi muutaman kuukauden ja sitten menisi armeijaan. Haastattelija kysyi häneltä, että mikä mahtaisi olla hänen suurin saavutuksensa, vaikka hän onkin niin nuori. Poika vaan kylmän viileästi: "No... en mä oikeen tiedä. Varmaan se, että pääsen lääkikseen ens keväänä". Siinä kohtaa oma leukani valahti lattiaan ja haastattelijan silmät tippuivat päästä. Haastattelija kysyi, että miten ihmeessä hän sen teki. Taas kerran poika kylmän viileästi: "No... mä vaan luin samaan aikaan yo-kokeiden kanssa." 
Ihan ihme hemmo.

No, Adecco lupasi olla minuun yhteydessä, kun sopiva työ tulisi vastaan. Tiistaina hain taas kolmeen paikkaan lisää. Keskiviikkona menin äidilleni ja silloin jouduin kertomaan hänelle, että olen ollut työtön. Hän otti asian yllättävän hyvin, pelkäsin että hän suuttuisi. Mutta toisaalta, ei se ole minun vikani, että Gemalto joutui luopumaan työntekijöistä, koska he eivät halunneet vakinaistaa heitä. Äitini ei kuitenkaan syyllistänyt tai ollut vihainen, hän vain totesi, että toivottavasti saat uuden työpaikan. Sen jälkeen hänen koiransa syöksyivät antamaan pusuja.
Torstaina Baronalta soitettiin ja kysyttiin, että pääsenkö haastatteluun. Hän ehdotti, että pääsisinkö mielummin perjantaina vai ensi viikon maanantaina. Vastasin, että mielummin maanantaina. En kehdannut siinä sanoa, että perjantaina menen kaverini serkun syntymäpäiville. Oikeastaan en kadu sitäkään, että menin syntymäpäiville, koska olin pääosin ollut neljän seinän sisällä, joten piti päästä vähän ulos näkemään muita ihmisiä. 

Maanantaina kello 9 oli haastattelu Baronan tiloissa, jonka oikeastaan näen katsomalla ikkunasta ulos. Haastattelu meni hyvin, koska en enää jännittänyt tilannetta. Haastattelija oli mukava ja sanoi, että on viimeistään viikon päästä yhteyksissä. Siinä vaiheessa alkoi kismittämään, että vuokrafirmat usein sanovat, että ollaan pian yhteyksissä, mutta se ei tarkoita sitä, että he oikeasti olisivat koskaan sinuun yhteyksissä. Hakijoita oli varmasti lisäkseni kymmeniä, joten tunnuin hukkuvan joukkoon. 

Kuitenkin minulle soitettiin maanantaina Adeccolta, että pääsisinkö tiistaina haastatteluun. Yritin siirtää haastattelua keskiviikkoon, koska ystäväni Sanna oli tulossa käymään, mutta haastattelija sanoi, että asia olisi kiireellinen. En pistänyt enempää hanttiin ja sovimme tapaavamme tiistaina klo 11.
Sekin haastattelu meni hyvin, sain tietää hieman tarkemmin työstä, johon minua tarjottiin. Se olisi hyvin tarkkaa työtä ja kahdessa vuorossa. Ihan hyvä diili.
He soittivat minulle jo samana iltana, että huomenna (keskiviikkona) olisi jatkohaastattelu paikkaan, johon minua tarjottiin. Paikka oli siis GE Health care, joka tekee muun muassa moduuleita, ultraäänilaitteita ja potilasmonitoreinteja. Olin hyvissä ajoin paikalla, koska firma sijaitsee Helsingissä. Haastattelu meni mielestäni hyvin, he katsoivat hyvällä aikaisempaa tuotantotyön kokemustani. 

Niinpä menin kotiin ja olin katselemassa uusia työpaikkoja, kunnes minulle soitettiin taas Adeccolta. He sanoivat, että voisinko aloittaa työni torstaina eli jo seuraavana päivänä. En tietenkään vastannut kieltävästi, joten muutaman tunnin päästä menin allekirjoittamaan sopimuksen Adeccon tiloihin ja torstaina menin kello 8 uuteen työpaikkaani. 

Työni on siis kahdessa vuorossa ja pääosin tuotantotyötä. Ensimmäinen päiväni oli lähinnä tutustumista, mutta perjantaina pääsin oikeisiin hommiin. Se muistutti aika paljon sitä, mitä tein Gemaltolla, mutta siinä oli paljon enemmän vaiheita, ennen kuin tuote on valmis. Mutta minulle luvattiin, että saisin tehdä myös muita hommia. 
Työsuhteeni on marraskuun loppuun, mikä on vähän kinkkistä. Jatkaisin mieluusti vuoden loppuun ja ehkä sitten katselisin uutta paikkaa. Vaikka sopimukseni ei jatkuisikaan marraskuun jälkeen, olen silti iloinen siitä, että minulla on taas töitä.