Olen lähes koko pienen ikäni noudattanut neuvoa: "Tee toisille, miten haluat itsellesi tehtävän". Olen tosin muuntanut sen muotoon: "Jos olet kiva toisille, niin toiset ovat kivoja sinulle". Vuosien varrella olen kuitenkin huomannut kuinka paskanmakuinen totuus on.
Jo ala-asteella jouduin huomaamaan tämän. Yritin olla kiva kaikille, mutta suurin osa käytti kilteyttäni hyväkseen. Kutsuin erään kaverin samalta luokalta syntymäpäivilleni, mutta hän ei tuonut edes lahjaa mukanaan. Hän sanoi, että ostaa minulle myöhemmin karkkipussin, jota odotan vieläkin. Usein myös annoin muiden ihmisten lainata värikyniäni tai annoin jopa vihkostani palasen, jos he pyysivät piirrustuspaperia. Ehkä pahin tapaus oli se, kun eräs luokkalaiseni tuli yllättäen minulle kylään (en edes tiennyt, että hän tietää, missä asuin) ja sillä välin kun kävin syömässä, hän vei minulta kaksi Tiimarin lahjakorttia. Yhden lahjakortin arvo oli viisi euroa ja yhteensä hän oli siis vienyt kymmenen euron edestä. Muistan, kun asia selkeni minulle, menin tietysti kysymään kyseenomaiselta tytöltä, että tietäisikö hän asiasta jotain. Hän väitti, ettei tiennyt mitään ja koska en halunnut syyttää häntä, annoin asian olla. Tietysti harmitti, että minulta oli viety kymmenen euroa enkä saanut syyllistä todistamaan tai edes korvaamaan mitään.
Yläasteella osasin jo hieman sanoa ei, koska tiesin, etten saisi mitään takaisin. Mutta lukiossa palasin taas samoihin tapoihini, koska kyseessä olivat täysin uudet ihmiset. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Ties kuinka monet kerrat annoin Buranaa jollekin, jolla oli kovat kivut. "Kiitti" oli vastaus ja jos joskus itse pyysin jotain, en saanut mitään. Lukiossa kuitenkin huomattava ero oli se, että halusin myös, että minua kuunnellaan, koska itse kuuntelen muita. Tämä oli se asia, joka hyvin harvoin toteutui. Jos jollakin oli jotain sydämellään, kuuntelin ja pyrin olemaan tukena. Oletin, että myös minulle tehtäisiin niin. Mutta ei. Siksi suljin sydämeni muilta, en halunnut kertoa huolistani, murheistani, onnistumisistani tai ylipäätään mistään. Miksi minun olisi pitänyt, jos kukaan ei kuitenkaan kuuntelisi?
Työelämässä tämä kuitenkin toistui, mutta vain yhden ihmisen kohdalla. Lounaan jälkeen annoin hänelle aina purkkaa, koska hän pyysi ja koska hän oli työparini, halusin olla kiva. Hän hyvin useasti sanoi, että ostaa minulle purkkaa myöhemmin, jota en koskaan saanut. Menin hänen mukanaan myös ulos tupakalle, koska hän niin vaati. En siis itse polta, menin vain seuraneidiksi. Taas kerran oletin, että kun olen kiva hänelle, voin pyytää häneltäkin jotain. Kerran olin eri koneella työskentelemässä ja minua alkoi hyvin paljon pyörryttämään. Pyysin työpariani menemään koneelle, koska koneenhoitaja tarvitsi työntekijää ja itselläni oli sen verran huono olo, etten pystynyt työskentelemään kunnolla. Työparini valitti, ettei hän pidä koneenhoitajasta tai ylipäätään kyseisestä työstä, mitä koneella tehtiin. Toisin sanoen, hän ei mennyt koneelle, vaikka pyysin. Lounaan jälkeen menin takaisin koneelle ja kerroin koneenhoitajalle tilanteesta. Hän onneksi oli ymmärtäväinen ja jopa toi minulle tuolin, ettei tarvitsisi seisoa.
Tämä saattaa kuulostaa siltä, että haluaisin takaisin kaikki ne Buranat, karkki/purkkapussit tai Tiimarin lahjakortit. Ei. Mietin vain, että miksi aina kaikki sanovat, että olkaa muille kivoja, niin muut ovat teille, mutta hyvin harva oikeasti noudattaa tätä neuvoa. Olen aina ollut kiva kaikille, jopa niille joista en ole pitänyt. Mietin, että miksi tämä tuhkimoefekti kuitenkin käy niin monelle, jotka ovat oikeasti todella kivoja (tuhkimoefekti = on kiva kaikille, mutta kaikki ovat ilkeitä sinulle). Mietin, että onko ihmisistä tullut niin itsekeskeisiä, etteivät he osaa antaa vaan aina ottavat.
Mietin myös, että onko tässä sittenkin kyse minusta. Ihmiset tietävät, että olen kiva ja siten osaavat vaatia asioita, koska usein vastaan myöntävästi. Ihmiset tietävät myös, etten osaa sanoa ei. Onko kyse sittenkin siitä, että ihmiset osaavat käyttää muita ihmisiä hyväkseen. Tai sitten vain kuvittelen.
Koko tämä teksti kuulostaa siltä, että itse olisin niin hyvä ja puhdas. Mutta itsekin osaan olla julma ja ilkeä. En aina sano kiitos. En pidä ovea auki muille. Otan isomman palan kuin muut. Tungen itseni väkijoukon läpi päästäkseni junaan. En jää auttamaan, koska en pysty tai halua. Ei kukaan ole täydellinen, ei siihen kukaan pysty. Mutta vaikka ei voikaan olla täydellinen, voi silti yrittää olla kiva. Olla se kiva kaveri, joka kuuntelee. Se, joka iloisesti tervehtii. Se, joka antaa Buranan. Se, joka hieroo hartioita. Se, joka on oikeasti läsnä.
En mä aina voi tietää, miksi mua alkaa ärsyttää tämmöset jutut kun on yövuorossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti